Doordec OÜ
Doordec OÜ on vuonna 2010 perustettu teräksestä ja ruostumattomasta teräksestä ovia ja ikkunoita valmistava yritys. Meidän tuotesalkkuun kuuluvat metallilevystä ja metalliprofiilista valmistettavat ovet, ikkunat, seinien osat, lasijulkisivuelementit. Tarjoamme myös tuotteiden asennus- ja huoltopalveluita. Tuotesalkun tuotteissa on CE-merkintä ja palonsuojatuotteille on hankittu Inspecta Estonia OÜ:n ja Inspecta OY:n myöntämät sertifikaatit. 50% tehtaan tuotteista viedään Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan ja Islantiin.
Tuotantolaitos sijaitsee elokuusta 2017 lähtien Tarton maakunnassa Soinasten kylässä Rehepapi tee 27. Yrityksen palveluksessa on runsaat 70 työntekijää, joista suurin osa on toiminut alalla jo pitkään. Meidän tiimi on hyvin motivoitunut, sillä heidän käytössä on toimiva työympäristö, joka luo hyvät edellytykset laadukkaiden tuotteiden valmistamiseen.
Tarton kaupunginhallitus palkitsi Doordec OÜ:n vuonna 2011 ”Paras aloittaja 2010” -palkinnolla.
Doordec OÜ:n toiminnassaan tarvitsemia laitteita hankittiin 16.5.-31.12.2011 Viron yritystoiminnan kehittämisen säätiön (Ettevõtluse Arendamise Sihtasutus) aloittavan yrityksen käynnistys- ja kasvutukiohjelman avulla.
Doordec OÜ aloitti 1.10.2016 hankkeen ”Doordec OÜ:n kehittämissuunnitelma vuoteen 2020”. Hankkeen tavoitteena on uuden tuotantolaitoksen rakennuttaminen, uusien tuotteiden kehittäminen uuden teknologin ja valmistusvälineiden avulla sekä myynti- ja johtamisosaamisen kehittäminen. Hankkeen tuloksena tuodaan markkinoille uusia tuotteita, nostetaan myyntituottoa ja luodaan lisäarvoa työntekijää kohti. Euroopan aluekehitysrahasto tuki yritysten kehittämisohjelman tukitoimenpiteen puitteissa I vaiheessa 387 450,00 eurolla hanketta nro EU50823. Hankkeen toinen vaihe alkoi 24.9.2018 ja Euroopan aluekehitysrahasto tukee Yrityksen kehittämisohjelman tukitoimenpiteen puitteissa toisessa vaiheessa 90 810,00 eurolla hanketta nro EU52706.
03.02.2020 Yritys käynnisti digitalisoinnin ja automatisoinnin tason arvioimisen sekä niihin liittyvien kehittämiskohteiden kartoittamisen ja ratkaisuvaihtoehtojen kehittämisen hankkeen EU53803. Viron talous- ja viestintäministeriö rahoittaa osaltaan hanketta 9 996,00 eurolla.
Olemme liittyneet luotettavaan kumppani palveluun.
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme.